keskiviikko 15. lokakuuta 2014

The Holy Twins


Heippa taas. Hetki meni, että löysin jotain sanottavaa, ja melkoisen sekaavaa sanottavaa löysinkin.

Mutta.
Tasapaino, Yin & Yang, valkoinen ja musta, valo ja pimeys, kuun kaksi puolta. Jekyll ja Hyde.

Olen ennenkin kirjoittanut tasapainosta tällä pihamaalla, mutta nyt puhun universaalista, (meta)fyysisten lakien määrittämästä tasapainosta. Energiasta. Siitä olemassaolon jännitteestä, joka on edellytys olemassaololle. Tutustuin eilen kirjallisuudentutkimusta räpeltäessäni The Lost Language of Symbolism -teokseen (Bayley Harold, 1996) ja sen sijaan, että olisin edistänyt opintoasiaani (kuten nytkin pitäisi), upposin symboliikan maailmaan. The Holy Twins -luvusta kehkeytyi ajatus ja kysymys tästä olemassaolon tasapainosta.

Tarot-korteissa Valttien numero XIV, Taito / Taide (en. Temperance), puhuu samasta asiasta: kohtuullisuus, harmonia, tasapaino, vastakkaisten voimien yhdistäminen, synteesi jne. En koskaan ole oikein ymmärtänyt tätä korttia, ennen tätä päivää. Hiljattain luin Dan Brownin Enkelit ja Demonit -romaania, jossa on kyse antimaterian löytämisestä, sekä (ilmeisesti, en ole ehtinyt vielä kovin pitkälle) Jumalasta ja helvetistä, ja muistin viihdekirjallisuudesta lisää esimerkkejä vastaavasta vastakkainasettelusta. Raamattu puhuu pahuudesta ja hyvyydestä, kevyemmät tahot jo mainitusta pimeydestä ja valosta; taolaisuudessa tunnetaan yin ja yang. Fysiikka tuntee (tai on tuntematta) antimateriaa, kaiken olemassaolevan vastaparia, pimeää ainetta. Dan Brown kirjoittaa teoksessaan käsittääkseni juuri tästä asiasta.

The Holy Twins -luvussa mainittiin myös erään persialaisen uskontosuuntauksen kaksoset Ahriman ja Ormuz, kuten myös Lucifer ja Mikael, joista edellämainitun on sanottu olevan Mikaelin kaksoisveli. Ajatus kaikkien kaksoisveliparien taustalla oli Kahdesta Hallitsijasta, jotka pyörittivät toinen toisiaan, ja että tämän tasapainon olisi rikkonut Lucifer, "pudonnut tähti". Vastakkainasettelu näkyy jo yksistään Luciferissa, Saatanan lähettiläässä, jonka nimi kuitenkin tarkoittaa "valon tuojaa".

Takaisin viihdekirjallisuuteen. Nuortenkirjoja ansiokkaalla taustatietämyksellä kirjoittanut Cassandra Clare otti kantaa tähän vastavoimaparin ajatukseen luomalla Mortal Instruments -sarjan enkeleiden jälkeläiselle Jacelle paholaisparin Sebastianin, joka sitoi Jacen itseensä niin, että tuhoamalla Sebastianin Jace tuhoaisi myös itsensä. Samoin käy materialle ja antimaterialle. Kumpaakaan ei voi tuhota tuhoamatta toista. Valoa ei näy, jollei pimeys ole läsnä.

Onko meissä kaikissa sama metafysiikan vastakkainasettelu, kaksi puolta, jotka täytyy saada tasapainoon? Länsimaisten ja kristillisten ohjeiden mukaan meidän täytyisi vapautua pahuudesta. Fysiikan lakien mukaan tämä ei käy. Sen sijaan, että pyrkisimme pahuudestamme (?) eroon, yrittäisimme parittaa sen hyvyytemme kanssa. Helpostiymmärrettävämmin: yrittäisimme lähentää vastakohtia. Pyrkiä kohti tasapainoa, harmoniaa.  Sillä kuinka paljon pahaa ihmisyksilöt ovatkaan saaneet aikaiseksi kuvitellessaan olevansa hyvän lähettiläitä, fanaattisesti. Uskaltaisin väittää, että nuoruudessaan kristinusko menee metsään tässä tapauksessa, ja että katse olisi hedelmällisempää kääntää kohti näitä vanhempia maailmanuskontoja. Tai sitä metafysiikkaa. Uskaltaisin myös väittää, että jokin tässä teoriassa uppoaa syvemmälle johonkin sellaiseen, joka todella on osa maailmanjärjestystä, sillä hämmentävän moni taho on yhä enemmän alkanut puhua tai kertoa tästä – tai sitten oma havaintokykyni on laajentanut ja löytänyt jonkinlaisen punaisen langan. Kaikki on niin kovin suhteellista; absoluuttista pahuutta ja hyvyyttä ei ole olemassa.

Vai onko? Mikä on lopulta pahuutta, ja mikä hyvyyttä? Mistä ne saivat alkunsa? Ei Raamatun, vaan fysiikan ja metafysiikan lakien, universaalin energiajärjestyksen mukaan?