maanantai 27. heinäkuuta 2015

Unelmasta ja painajaisesta

Yleensä aloitus ei ole näin vaikeaa. Aloittaessani en ole ihan varma mitä tästä tekstistä tulee, sillä harvemmin puutun tällaisiin asioihin.

Tällä hetkellä suomalaista mediaa pitkin kulkee virtuaalinen kansalaissota, jossa on yksi sana liikaa: sota. Kannanottoja Olli Immosen Facebook-julkaisulle on ollut puolin ja toisin useita, ja huomenna järjestetään Kansalaistorilla mielenosoitus avoimen ja monikulttuurisemman Suomen puolesta. Immosen (sattumaltako?) Norjan joukkoteloituksen vuosipäivän ajankohtana julkaistu kirjoitus laittoi jotain liikkeelle, se on varmaa. Tavallaan siitä voisi melkein kiittääkin.

On toivottavasti sanomattakin selvää, että kannatan avointa ja monikulttuurista Suomea. Olen itse suomalainen vähintään neljännessä polvessa, mutta huomattavan usein ensimmäinen kysymys uusilta ihmisiltä on, olenko kokonaan suomalainen. Mitä tarkoittaa kokonaan suomalainen? Olen syntynyt Suomessa, omaksunut valikoidusti kansantapoja ja perinteitä (en osaa saunoa enkä syödä silakkaa, mutta pidän puurosta ja salmiakista, teen graduani kotimaisesta kirjallisuudesta ja Kalevalan myyttiaineksesta, joka tosin pohjautuu eurooppalaiseen ja idän perinteeseen alunperin), puhun erinomaista suomea, kansalaisuuteni on Suomi, ja DNA:ssani todennäköisesti on ainakin ruotsalaista, etelä-eurooppalaista, pohjois-venäläistä ja itämaista jälkeä. Toivoisin, ettei ihmisiä ensimmäisenä määriteltäisi hänen syntyperänsä ja kansalaisuutensa vuoksi vaan tilanteiden ja mahdollisesti käytöksen mukaan. Huomasin kuitenkin tämän mediakohun keskellä yhden asian: tuttavapiirini on lähes täysin 'valkoinen suomalainen'. Tunnen toki muiden maiden ja kansalaisuuksien edustajia, olen seurustellut ranskalaisen Ranskassa asuvan kanssa, asunut hetken aikaa kiinalaisen ja tavallaan myös kolumbialaisen kanssa, mutta lähipiirini on huolestuttavan homogeeninen.

Minä en tapaa omassa elinympäristössäni monikulttuurista väkeä. Miksi en? Missä he ovat? Missä minä olen? Tuntuu kädettömältä kirjoittaa tällaisesta asiasta, sillä en pysty faktuaalisesti mitään sanomaan muuta kuin sen, että itseäni kohdellaan todella usein ulkomaalaisena (=ulkopuolisena), ja se tuntuu kurjalta. Silti ehkä itsekin olen syyllistynyt tahtomattani rotutietoiseen ajatteluun. Koen jotenkin helpompana toimia kulttuuriltaan samantyyppisten ihmisten kanssa. Toisaalta olen törmännyt todella usein arjalaiseen unelmaan, jonka vuoksi myös itseäni kohdellaan toisarvoisena, joten tilanne on hyvin ristiriitainen. Yksi asia on varma: rotu ja kulttuuri eivät tarkoita samaa asiaa. Tätä pitäisi korostaa enemmän. Ongelma nykytilanteessa ei ole monirotuisuus, vaan (uskonto)kulttuurien integraatio länsimaisessa yhteiskunnassa.

Immosella oli siis yksi etäisesti havaittavissa oleva järkevä pilkahdus kirjoituksessaan. Toivon, että hän tarkoitti sitä, mutta pelkään, että ei. Se pilkahdus on pakolaisperäisen maahanmuuton integraation ongelma. Ei tarvitse mennä kuin Ruotsin Malmöön tietääkseen, mitä se tarkoittaa. Angela Merkel on puhunut vuonna 2010 samasta asiasta: islamilla* on vaikeuksia länsi- ja pohjoismaisen ideologiakulttuurin ja uskontojen kanssa, mikä tarkoittaa levottomia ja turvattomia oloja länsimaisessa yhteiskunnassa. Maahanmuuttokriitikot eivät kaikki ole kiihkonationalisteja tai äärioikeistoa, vaan heillä saattaa – osalla – olla vilpitön huoli siitä, ettemme saa rakennettua rauhallista yhteiseloa eri uskontojen, ideologioiden ja elintapojen kesken. Se on oikea ongelma, johon ei ole vielä kukaan osannut kertoa tai edes ehdottaa ratkaisua. Ratkaisu ei ole segregaatio eikä myöskään rajojen sulkeminen. Se ei myöskään ole sormella osoittelua siitä, kuka tekee eniten väärin; valkoinen suomalainen juoppo vai muslimiryhmä.

Kyllä, meillä on unelma. Unelma monikulttuurisuudesta, joka tarkoittaa lähimmäisenrakkautta ja kunnioitusta DNA:han, syntyperään ja uskontoon katsomatta; avointa, kaikille tasa-arvoista ja turvallista kotimaata. Sen toteutumiseen on valitettavan pitkä matka, mutta pidetään unelmaa yllä. Toistan: Ongelma nykytilanteessa ei ole monirotuisuus, vaan kulttuurien integraatio länsimaisessa yhteiskunnassa. Ennen kaikkea ääriryhmien osalta, jotka valitettavasti sekä aiheuttavat eniten vahinkoa että saavat eniten huomiota. Ja tästä kärsivät ennen kaikkea eri rotuiset yksilöt, jotka ansaitsevat saman avoimen ja turvallisen kotimaan kuin 'valkoinen suomalainenkin', ilman leimaamista, ilman osoittelua, ilman negatiivista erityishuomiota.

Ote sanoituksesta, joka ei lähteissään viittaa tilanteeseen, mutta sopii hämmentävän hyvin:

"I don't speak in anger
though the chances that I've let
pass me by and now regret
I can't forget
They're haunting me
like a score of unpaid debts
Is it enough/ to live in hope
that one day we'll be free
without this fear?
I'm going out
and carrying on as normal"

(Pet Shop Boys: Discoteca)


*Islamilla tarkoitan uskontoa ja ideologiaa kokonaisuudessaan ja tässä yhteydessä fundamentalistisessa asussaan. Itse islam alkuperäisessä olemuksessaan ei kannata eikä aja niitä asioita, joiden vuoksi Suomessakin maahanmuuttoa vastustetaan.