sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Paloja ja pelejä

Ollessani lapsi, hahmottamiskykyäni harjoitutettiin kuulemma monenlaisilla kolmiulotteisilla peleillä ja leikeillä. Olin testilapsi, toimivatko sellaiset todella. No, mahdollisesti jollain tavalla. Muistan selkeästi ensimmäisiä pelejä olleen punaisen ja keltaisen värisen puisen laatikon, jonka kannessa oli erimuotoisia aukkoja. Erimuotoisista aukoista piti valita se, jonka mallisen palan oli ottanut ja laittaa pala siitä läpi laatikkoon. Tämä lienee tuttu lapsuuspeli monelle samalla ikäkaudella kasvaneelle.

Toivoisin, että ihmissuhteiden osalta meille opetettaisiin vastaavan palapelin hahmotusta. Neliskanttinen ei mene läpi pyöreästä, eikä pyöreä kolmikulmaisesta. Vielä kehittymätön, pienen ihmisen primitiivireaktio tällaisen vääränmallisen palan kohdalla on tunkea väkisin, hakata, survoa, lopulta suuttua ja huutaa että TYHMÄ PELI. Samaa kaavaa noudatetaan usein ihmisten kohdalla.

Ihmisestä kun vain ei oikein aina päällepäin näy, onko hän neliskanttinen, pyöreä, kolmikantainen vai mikä. Sen tähden ihmistä ei voi runnoa väkisin johonkin muottiin tutkimatta ensin, minkä muotoinen hän on.

Länsimainen suhtautuminen on omistaa oikeanlainen pala. Otan nyt tuosta tuon, ja se menee tähän koloon, jonka muodostavat ennakko-odotukset, lapsuustraumat, kompleksit, kokemukset, toiveet, halut, keskeneräisyys sekä omat suunnitelmat siitä, miten elämän tulisi mennä. Seurauksena on pettymyksiä, suuttumista, vihaa, turhautumista ja pelkoa sekä näistä seuraavaa hajottavaa kommunikaatiota.

Tämä on tavattoman raskasta sekä palalle että pelille. Ihminen pitää oikeasti ottaa sellaisena kuin hän on, ei sellaisena joksi hän voi tulla, jos vähän vuolee ja veistää tuolta ja täältä. Ihmisen ei myöskään omien (usein pelon värittämien) toiveidensa vuoksi kannata teeskennellä olevansa pyöreä, jos hän todellisuudessa on kolmikulma. Siitä seuraa lisää pettymyksiä ja identiteetin hukkumista.*

Ellipsi sellaiseen pyöreään koloon menee ehkä jossain vaiheessa. Toki myös palapeli voi muotoutua uudestaan, eihän ihminen onneksi ole ihan niin järkähtämätön kuin se kovakantinen, varsin pedantti laatikko. Osa ihmisistä onkin pikemminkin kuin kasveja, jotka puskevat pienestäkin asfaltin tai betonin raosta, saaden muut kyseenalaistamaan totuttuja oletuksia. Mutta se on jo eri tarina.

*Omista haaveistaan ja toiveistaan kannattaa puhua jo senkin takia, että niistä saa käsityksen, minkä muotoinen pala sillä hetkellä on. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti